Toukokuun lopulla Kangasniemi kertoi kuulumisistaan Saksasta Düsseldorfin lähistöltä, missä hän valmistautui Goldprins-hevosensa kanssa urheilu-uransa tähänastiseen huipentumaan.
– Kaikki on sujunut tosi hyvin täällä uudessa ympäristössä. Esimerkiksi kilpailumatkat ovat paljon lyhyemmät verrattuna siihen, että kävisimme kansainvälisissä kisoissa Suomesta. Ennen Pariisia kilpailemme kesäkuussa Saksassa ja Hollannissa sekä heinäkuussa vielä toistamiseen Hollannissa.
Paralympialaiset ovat olleet Kangasniemen tavoitteena jo monen vuoden ajan. Tiedon valinnastaan paralympialaisiin hän sai maaliskuussa.
– Fiilis oli ihan uskomaton, kun tuli viesti, että minulla on paikka kisoissa. Olin tehnyt pitkään töitä kisapaikan eteen, ja nyt olin sen saavuttanut. Pariisiin lähden hyvillä mielin senkin takia, että Saksassa meillä on ollut mainiot puitteet valmistautua tulevaan. Varsinaisessa kisassa tavoitteena on ratsastaa itselle paras mahdollinen suoritus.
Andament on tukenut nuoren pararatsastajan matkaa kohti Pariisia.
– Olen isosti kiitollinen kaikille tukijoilleni, että he ovat halunneet olla mukana tässä projektissa. Ilman heitä tämä ei olisi ollut mahdollista, ja yhteistyömme toivottavasti jatkuu tulevaisuudessakin, Laura Kangasniemi sanoo.
Takaisin etusivulle